maanantai 6. syyskuuta 2010

Seitsemän Veljestä luvut 3-8

Näihin viiteen lukuun mahtuu jo sitten monia lauluja ja tarinoitakin. Ensimmäiseen lauluun törmää sivulla 59, jonka veljekset laulavat riemukseen karattuaan lukkarin opista. Laulu kertoo murheettomasta ja huolettomasta elämästä, mutta samalla kajastaa laulajan tietävän joskus joutuvansa kohtaamaan huolettomuutensa seuraukset. ”Mitä minä huolin, veitikka nuori,” Nuorena on helppoa olla villi ja vapaa, mutta kaikella on aikansa ja hullutuksista saa kärsiä viimeistään myöhemmällä iällä.
Luku 3 sisältää useammankin laulun joita en nyt kaikkia kuitenkaan käy tässä analysoimaan. Veljekset laulavat niin kiusakseen kuin huvikseenkin ja usein laulut ovatkin vain osa kerrontaa, kuin veljesten keskustelua, mutta runomuotilla. Luvussa 3 on myös romaanin ensimmäinen juonesta irrallinen tarina. Se kertoo kahdesta rakastavaisesta jotka tytön isä tappaa heidän syleillessään toisiaan. Samalla syntyy ukkosmyrsky ja kuolevien rakastavaisten hahmot piirtyvät kiveen heidän takanaan ja heidän palava katseensa saa tytön isän tappamaan myös itsensä. Aapo on veljeksistä tarinoiden kertoja ja kertoo tämänkin tarinan poikien edellä mainitulla karkumatkalla. Tarina ei varsinaisesti liity juoneen vaan veljekset ovat sattuneet kiven luokse, josta tarina kertoo ja se kirvoittaa Aapon tarinoimaan.

Viidennessä luvussa (s.112-117) on tarina vuoren peikosta, joka joi ihmisten verta elääkseen. Hän ei kuitenkaan saanut tappaa ihmisiä kuin tarpeeksi lähellä kotiluolaansa ja joutui siksi aina houkuttelemaan uhrinsa luolalle. Niinpä se muutti aina muotoansa tarpeen tullen joko kauniiksi naiseksi tai komeaksi, nuoreksi mieheksi. Tarinan aikana se hurmaa nuoren immen, jonka rakas on juuri lähtenyt kauas pois, eikä impi voi vastustaa hirviötä, vaikka yrittääkin. Impi ei kuitenkaan kuole hirviön imettyä hänet kuiviin, vaan hirviö joutuu ottamaan hänet orjakseen. Ja joka yö sadan vuoden ajan impi kiipeää vuoren huipulle ja rukoilee syntejään anteeksi kuitenkaan taivaalle katsomatta. Näinä satoina vuosina hänen rakkaansa on jo tullut takaisin ja kuollut ja kun sadan vuoden jälkeen impi ensimmäistä kertaa katsahtaa taivaalle, näkee hän entisen rakkaansa, joka laskeutuu taivaasta miekkansa kanssa, iskee sillä hirviötä rintaan ja vie impensä mukanaan taivaaseen. Tämän tarinan Aapo kertoo veljilleen heidän viettäessään unetonta yötä Impivaarassa. Veljeksille tarina on lähinnä kertomus heidän tuntemastaan luolasta, mutta minusta tarina lähinnä kertoo rakkauden voimasta, aivan kuten edellinenkin. Tarinoissa yhteistä on siinä, että taivaasta on tullut palkka pahalle ja rakastavaiset ovat ikuisesti yhdessä. Ja paitsi rakkaudesta, kertoo tarina myös veljesten ja aikalaistensa uskosta. He olivat Jumalaa pelkääviä ihmisiä, jotka luottivat Jumalan jakavan oikeutta maailmaan.

Seuraava laulu lauletaan jouluna, kuudennessa luvussa (s.140-143). Tässä Eero laulaa Juhanin laulun päälle pilkka säkeitä Juhanille, joka ei kuitenkaan ole laulusta moksiskaan, onhan joulu. Laulu on riemukas joululaulu, joka luo mainiosti tunnelmaa poikien joulusaunassa. Jonkinmoinen joulutunnelma laulusta välittyy myös lukijalle ja on hienoa huomata, ettei Juhanikaan aina ärjy sanavalmiille pikkuveljelleen, vaikka hän yleensä hyvin kärkäs onkin itseään nyrkein puolustamaan. Valitettavasti iloista laulua seuraa vähemmän iloinen kina siitä, pitäisikö Eeron kaataa olutta kiukaalle. Kina yltyy tappeluksi sillä seurauksella, että koko sauna ja mökki palavat maan tasalle jättäen veljekset paitasilleen pakkasyöhön.

Seuraavat tarinat ja laulut kuuluvat sitten jo Hiidenkivellä, jonne veljekset juoksevat Viertolan härkiä pakoon. He viettävät kivellä neljä päivää, ilman ruokaa, juomanaan vain viinaa. Poikien kavuttua kivelle, kertoo Aapo heille jälleen tarinan hiidenkivestä ja sen nimestä. Myöhemmin veljekset pyytävät Aapoa kertomaan tarinan hurskaasta miehestä, joka eli vuoden suljetussa luolassa uskonsa avulla. Tämä tarina kertoo jälleen ihmisten syvästä uskosta Jumalaan, mutta hädässä olevien veljesten keskuudessa se aiheuttaa erilaisia reaktioita. Esimerkiksi Simeoni on varma, että usko auttoi miestä luolassa, mutta muut olivat kadottaneet jo uskoansa ja uskoivat miehen selvinneen kepulikonstein. Hiidenkivellä vietetty aika saa veljekset kääntymään toisiaan vastaan ja vaikuttaa heidän arviointikykyynsä monin tavoin. Kun sitten Lauri alkaa tuhannen tuiterissa laulaa railakkaasti sivulla 196, ja ivaamaan veljiään, on Tuomas valmis heittämään Laurin kiveltä härkien armoille.

Veljkset hiidenkivellä. Kuva sivulta www.aleksiskivi-kansalliskirjailija.fi/fi/ind...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti