Luvut 12-14

Laulujen ja satujen osuus on vähentynyt kirjassa huomattavasti loppua kohden ja osasyyllisenä tähän voi veljesten vakavoituminen. Edellisessä blogikirjoituksessa käsitelty Simeonin tarina, saattoi veljekset raskaan työn ääreen, rakentamaan taloaan, raivaamaan peltoja ja ennen kaikkea lukemaan. Ilonpidolle ei jäänyt enää aikaa, eikä lauluja enää laulettu. Myöskään tarinoita ei juuri tarvinnut kertoa. Kirjan viimeinen satu onkin vain varoitus veljille, millainen on huono vaimo.

Sivulla 296 Aapo kertoo veljilleen tarinan kahdesta veljestä, joka olivat joka asiassa yhdenvertaiset, mutta kuitenkin vain toinen heistä pysyi vakavaraisena ja toinen köyhtyi hiljalleen. Syyllisiksi huomattiin veljesten vaimot. Siinä missä vakavaraisen perheen emäntä levitti sopivasti voita lastensa leivälle, pani toinen emäntä voita leivälle kaksin verroin. Toinen emäntä oli siis tuhlaavaisempi ja näin ajoi perheensä pikkuhiljaa köyhyyteen. Tätä tarinaa veljekset sitten pohtivat, toivoen, että heistä jokainen joskus löytäisi säästäväisen ja hyvän vaimon. Nimenomaan kirjan tarinat tekevät siitä ajankohtaisen.

Kyseinen tarina kuitenkin kantaa totuuden jyvää, joka on totta yhä tänä päivänä. Kiven romaanin takakannessa on maininta: ”Kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven (1834–1872)nerokas, aina ajankohtainen mestariteos seitsemästä Jukolan veljeksestä.”  Koko romaanin ajan olen yrittänyt pohtia sen ajankohtaisuutta, enkä rehellisesti sanottuna osannut juuri yhdistää metsässä piileskelemistä tai härkien pakenemista nykyisyyteen. Kuitenkin viimeiset kolme lukua toivat merkityksen kuvaukselle ”aina ajankohtainen”. Koskapa äskeinenkin tarina kahdesta veljestä ja heidän vaimoistaan lakkaisi olemasta ajankohtainen. Totuus on, että säästäväisillä ihmisillä rikkaus pysyy paremmin, kuin tuhlaavaisilla.

Viimeisen laulun kirjassa laulaa Eeron vaimo, Anna, laulaa lapselleen tuutulaulua. Alussa laulu muistuttaa kovin tunnettua tuutulaulua Hämeen härkätiestä, mutta muuttuu sitten.  Itse ainakin tunnen kyseisen tuutulaulun vain kovin lyhyenä, mutta uskon tuutulaulun olleen paljon pidempi Aleksis Kiven aikaan. Laulu löytyy kirjan viimeisiltä sivuilta ja antaa Jukolan veljesten vilkkaalle tarinalle rauhallisen lopun. Simeonia lukuun ottamatta heistä jokainen päätyi naimisiin ja sai lapsia. Heidän elämistään löytyi lopulta onnea ja rakkautta, jota Annan tuutulaulu lapselleen kuvastaa. Elämä löysi rauhallisemman polun.