Aleksis Kiven ”Seitsemää Veljestä” on nyt luettuna kaksi ensimmäistä lukua. Aluksi kirjan kieli ja kerronta aiheuttivat vaikeuksia lukemiseen, mutta lukemisen edetessä vanhanaikaisen kielen ymmärtäminen helpottui. Tämä teki lukemisesta sujuvampaa ja tarinan syövereihin upposi helpommin.
Valitsin näkökulmakseni kirjaan tarinan sadut ja laulut, ja niitä tuntuu kirjassa riittävän. Kahdessa ensimmäisessä luvussa ei juonesta poikkeavia satuja vielä juurikaan ollut, mutta laulunpätkiä otos sisälsi jo useampia. Vaikuttaa siltä, että Jukolan pojat ovat kovinkin laulavaista sorttia, ja laulut luovat myös oman kuvansa veljessarjasta ja heidän elämästään.
Ensimmäinen laulunpätkä löytyy jo sivulta kymmenen (10); ”Elettiinpä ennenkin vaikk’ ojan takan’ oltiin, Ojapuita poltettiin ja ojast’ oltta juotiin”. Pätkä löytyy kohdasta, jolloin kerrotaan poikien lapsuudesta, kuinka he karkasivat äidiltään, (kaikki paitsi Eero), ja asuivat metsässä metsästäen ja kasvimailta varastaen. Juhani laulaa autuaana, kun poikien äiti ja jahtivouti miehineen löytävät pojat metsästä. Laulunpätkä viittaa poikien eloon metsässä ja osoittaa heidän päättäväisyyttään; näin on eletty ennenkin, kyllä hekin siihen siis pystyvät.
Seuraava laulu löytyy 30 sivua myöhemmin toisesta luvusta;
”Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa
Voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin otavassa,
Poikia on Jukolassa,
Laiskanpulskeja jallii.
Juho pauhaa, pirtti roikkaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara >>Poika-Jussi>>.
Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.
Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se >>ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja>>.
Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
Patahan kuohuvaan sylkee.
Lauri poika metsäss' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.
Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.
Siinä onpi velisarja,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen.”
Yllä oleva laulu lienee kaikille tuttu. Se esiintyy kirjassa sivuilla 40-41 ja sen esittävät Toukolan pojat, jotka tulevat humalapäissään ivaamaan Jukolan poikia, jotka ovat menossa kouluun. Tämä laulu, vaikka onkin ivallinen, esittelee mainiosti veljekset kärjistäen hahmot tiettyyn muottiin. Esimerkkeinä mainittakoon ”Pikku-Eero, liukas luikku”, joka usein kirjassa irvaileekin muiden jutuille. Samoin laulu antaa hyvän kuvan Aaposta: ” Koska saarnaa Aaprahammi”. Aapo on veljesten järjen ääni, joka hillitsee muiden äkkipikaisuutta huomauttamalla asian toisen laidan. Kappale ”Seitsemän miehen voima” löytyy useista laulukirjoista ja muistan ainakin itse ala-asteelta kyseisen laulun. Tämä kappale oli minun ihan ensikosketukseni Seitsemään veljekseen.
Viimeisenä lauluna ensimmäisissä luvuissa on myös hyvin tunnettu ”Laulu Oravasta”. Laulun laulaa Timo veljesten ollessa matkalla ”lukkarille kouluun”. Laulu on lähinnä matka viihdettä, mutta kuvastaa myös poikien kaipuuta yksinkertaiseen ja helpompaan elämään kuten oravalla.
ORAVAN LAULU (romaanista "7 veljestä")
Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans' monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.
Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas!
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnas:
Metsolan kantele soi!
Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.
http://www.youtube.com/watch?v=kdktbY34bwA&feature=related
- Rajattoman versio laulusta
Moni on kuullut laulun seitsemästä veljeksestä ja teoksen jälkeen toteaa, että kuvaukset pitävät hyvin paikkansa.
VastaaPoistaMinäkin osaan laulun ulkoa - niin paljon sitä alakoulussa laulettiin.
Laulu oravalle on myös ansainnut paikkansa suomalaisessa musiikkiperinteessä. Sitä on myös uudelleensävelletty.